Kuvataiteesta Keski-Suomessa 1950- ja 1960 -luvuilla

 

Taideyhdistyksiä, taideseuroja, toimikuntia

Jyväskylän Taiteilijaseura perustettiin syksyllä 1945 eri taiteenalojen (musiikki, kirjallisuus, teatteri kuvataide) yhteiseksi seuraksi. Eri alojen taiteilijoiden lisäksi seuraan kuului taiteenharrastajia ja taiteen ystäviä. Vasta vuonna 1959 seura erikoistui kuvataiteeseen. Seuraan hyväksyttiin pätevyysvaatimukset täyttävä kuvataiteilija, mutta myös kuvataiteita harrastaville annettiin mahdollisuus osallistua seuran toimintaan. Uusimuotoisen seuran puheenjohtajaksi valittiin 1959 Helmer Selin (1920– ) ja varapuheenjohtajaksi Feliks Ojanen (1889–1970).

Keski-Suomessa ei ollut varsinaista kuvataidealan koulutusta, mutta taiteilija Helmer Selin piti croquis-piirustusiltoja sekä piirustuskursseja vuodesta 1946 alkaen ensin Jyväskylän Kansalaisopistossa ja myöhemmin Työväenopistossa. Vuonna 1947 perustettiin Jyväskylän Kuvaamataiteellinen Kerho, joka keskittyi kuvataidekurssien järjestämiseen, mutta myös yhteisnäyttelyitä oli harvakseltaan. Suurin osa keskisuomalaisista kuvataiteilijoista oli sekä Jyväskylän Taiteilijaseuran että Kuvaamataiteelliseen Kerhon jäseniä.

Kuvaamataiteellisen Kerhon kesäleirit (kesto 2–6 viikkoa) olivat Korpilahden Putkilahden ja Hyrkkölän kylissä 1948–1954 ja Korpilahden kirkonkylässä 1955–1957. Kolmena viimeisenä vuotena kuvataideleirien käytännönjärjestelyistä vastasi edelleen Helmer Selin, mutta koulutuksellinen vastuu siirtyi Suomen Taiteilijaseuralle. Leiristä tuli ammattitaiteilijoille suunnattu jatkokoulutuskurssi. Kymmenen vuoden aikana kursseilla opiskeli lähes 300 kuvataiteenharrastajaa, taideopiskelijaa ja taiteilijaa. Kerhon toiminta päättyi 1963.

Saskiat-yhdistys perustettiin Jyväskylään 1958, viidentenä yhdistyksenä Suomessa. Yhdistyksen tarkoituksena oli toimia vähävaraisten kuvataiteilijoiden hyväksi. Varoja kerättiin juhlia, arpajaisia ja myyjäisiä järjestämällä. Mukana on pääasiassa taiteilijoiden puolisoja, leskiä ja kuvataiteesta kiinnostuneita naisia. Ensimmäisenä julkisena esiintymisenään Saskiat kokosivat jyväskyläläiskodeista saman vuonna edesmenneen Yrjö Saarisen maalauksia ja järjestivät niistä yhden päivän kestäneen näyttelyn. Vuonna1958 perustettiin myös Alvar Aalto -museoseura, jonka toiminta tähtäsi kuvataide- ja arkkitehtuurimuseon perustamiseen.

Keski-Suomen läänin taidetoimikunta asetettiin 1968. Vuonna 1970 tuli voimaan laki valtion taiteilija-apurahoista, taiteilijaprofessorin viroista sekä taideteosten hankkimisesta ja sijoittamisesta valtion uudisrakennuksiin. Teosten hankkimisesta ja sijoittamisesta päätti valtion taideteostoimikunta.

Yhteistoiminta viriää

Jyväskylässä eri taiteenalojen välinen yhteistyö oli vilkasta ja paikalliset kulttuurijärjestöt järjestivät mm. Jyväskylän Taideviikon 1949. Jyväskylän taidepäivät, joka oli valtakunnallinen kulttuuritapahtuma, järjestettiin ensimmäisen kerran 1955. Taustalla oli jo kauan aikaa vaikuttanut tyytymättömyys liian kapea-alaiseen musiikkielämään ja Helsingin ylivaltaan. Jyväskylän kesäyliopiston järjestämillä Taidepäivillä pyrittiin luomaan siltoja yleisöstä, kuuntelijoista ja vastaanottajista taiteilijoihin ja esittäjiin. Luentoja Kasvatustieteellisellä korkeakoululla saattoi kuunnella kuka tahansa asianharrastaja. Musiikkikulttuuripäivien ohjelmaa täydennettiin 1957 kuvataidepäivillä. Jyväskylän Kasvatustieteellisellä korkeakoululla, vuodesta 1966 Jyväskylän yliopistolla, järjestettiin kulttuuripäivien aikana myös taidenäyttelyitä. Vuoden 1956 Jyväskylän Musiikkikulttuuripäiviä pidetään Jyväskylän Kesän ensimmäisenä tapahtumana. Vuosina 1969–1979 Jyväskylän Taiteilijaseuran kesänäyttelyitä, jotka olivat esillä Jyväskylän Kesän aikaan, kutsuttiin nimellä Ars Jyväskylä. Jyväskylän Talvi eli työväen kulttuuripäivät järjestettiin ensimmäisen kerran 1969. Ohjelmaan kuuluivat myös taidenäyttelyt. Jyväskylän yliopistoon tuli 1970-luvun alussa oppiaineiksi taidehistoria ja taidekasvatus.

Matkoja maailmalle

Taiteilijoita lähti Suomesta 1940- ja 1950-lukujen vaihteessa ulkomaille, varsinkin Pariisiin, aistimaan uusia virtauksia kuten esim. konkretismi, geometrinen abstraktio ja nonfiguratiivisuus. Useat tekivät 1950-luvulla opiskelu- ja työskentelymatkoja Ranskan lisäksi myös Italiaan, Yhdysvaltoihin ja Espanjaan.

Myös keskisuomalaiset taiteilijat matkustivat ulkomaille, vaikka toimittaja tehdessään lehtijuttua Korpilahden kuvataidekursseista kirjoitti, että ”Ehtiihän sinne Pariisiin myöhemminkin”. Opinto- ja työskentelymatkoja Espanjaan, Italiaan ja Ranskaan tekivät 1950- ja 1960-luvuilla esimerkiksi Matti Särkkä, Urho Lehtinen, Kaisa Saikkonen, Heikki Häiväoja, Manu Forsblom, Veikko Koskinen, Erkki Santanen, Yrjö Hakala, Vappu Heiska, Veikko Mäkeläinen, Veikko Hirvimäki, Jaakko Manninen, Väinö Rusanen ja Kain Tapper. Taiteilijoista Pariisissa opintokursseja suorittivat 1950-luvulla mm. Manu Forsblom ja Erkki Santanen sekä Kaisa Saikkonen Italiassa. Maija Kumpulainen-Sokka opiskeli kuvataiteilijaksi Wienissä.

Jyväskylän ystävyyskaupunkitoiminta Pohjoismaiden ja Neuvostoliiton kanssa mahdollisti kansainvälisen näyttely- ja taiteilijavaihdon 1950- ja 1960-luvuilla. Pohjoismaisten ystävyyskaupunkien (Stavanger, Eskilstuna, Esbjerg) välinen ensimmäinen kiertonäyttely järjestettiin 1953. Jaroslavlin kanssa näyttely-yhteistyö käynnistyi 1964.

Näyttelytiloja Jyväskylässä

Kuvataiteilijoiden työskentelyolosuhteet ja työhuonetilanne oli erittäin huono, varsinkin kun kuvataiteen harrastajien määrä kasvoi huomattavasti 1950-luvulla. Jyväskylässä oli puute myös näyttelytiloista, mikä haittasi paikallisten taiteilijoiden teosten esittelyä, mutta myös kiertonäyttelyiden saamista Jyväskylään. Tilanne helpottui kun Keski-Suomen museoon perustettiin vuonna 1953 taideosasto, jonka näyttelytiloissa (Kauppakatu 15) oli esillä useita valtakunnallisia kierto- ja kokoelmanäyttelyjä sekä ulkomaista kuvataidetta ja nykygrafiikkaa. Tilat olivat kuitenkin suurille kiertonäyttelyille liian ahtaat ja näyttelyt jouduttiin toisinaan jakamaan kahteen näyttelypaikkaan eli museon lisäksi yleensä kaupungintalon valtuustosaliin. Taidenäyttelyjen järjestäminen nähtiin tärkeäksi koko maakunnan ja erityisesti koulunuorison taidekasvatuksen kannalta, koska Keski-Suomi on kaukana taidekeskuksista.

Tilapäisinä näyttelytiloina käytettiin säännöllisen epäsäännöllisesti mm. kaupungintalon valtuustosalia, Jyväskylän kunnan Säästöpankkia, Teatterin aulaa, Ruthin konditorian ateljeebaaria, Gummeruksen kirjakauppaa, Lassin sekä Parkkosen huonekaluliikkeitä, Kaupunginhotellia sekä Lahtisen valokuvaus- ja taideliikettä. Taiteilija Manu Forsblom avasi Kauppakadulle 1956 taide- ja keramiikkaliikkeen, jossa pidettiin myös muiden taiteilijoiden näyttelyitä. Matti Särkkä esitteli maalauksiaan kotinäyttelyssä. Vuonna 1956 kuvataidetta esiteltiin myös Kauppakadun liikkeiden näyteikkunoissa samaan tapaan kuin Helsingissä Aleksanterinkadulla pari vuotta aiemmin. Taiteilijoiden keskuudessa näyttely- ja kokoontumistilojen puuttuminen oli yleinen puheenaihe varsinkin 1950-luvulla. Seuraavalla vuosikymmenellä näyttelyitä järjestettiin myös Keskimaa-Sokoksen näyttelyhallissa ja taiteilijaseuran kokoontumistilassa, Maalarimontussa (Cygnaeuksenkatu 7), jossa seuran jäsenet toisinaan myös työskentelivät.

Alvar Aallon Ruusupuistoon suunnittelema Keski-Suomen museo avattiin 1961. Rakennuksessa oli ”kadehdittavan hieno” näyttelyhalli myös kuvataiteelle. Näyttelytoiminta vilkastui varsinkin kansainvälisten näyttelyiden ja nykytaiteen osalta. Avausvuonna oli esillä mm. Helsingin ARS61 -näyttelyyn liittyen espanjalaista, informalistista nykytaidetta. Alkuvuosina näyttelyissä esiteltiin myös nykytaiteen klassikoita, kuten Wassily Kandiskyn, Fernad Légerin ja Alberto Magnellin abstrakteja teoksia. Moniin näyttelyihin liittyi myös luentoja, konsertteja ja elokuvaesityksiä kuvataiteesta. Museossa aloitti 1962 toimintansa 5–7-vuotiaille tarkoitettu piirustuskerho, joka kokoontui kerran viikossa.

Jyväskylässä avattiin vuonna 1966 Alvar Aalto -museo, joka toimi Salervon talossa (Alvar Aallon katu 1). Aallon suunnittelema uusi museorakennus valmistui 1973. Museossa järjestettiin Jyväskylän taiteilijaseuran näyttelyitä sekä muita taidenäyttelyitä. Vaikka kaupungissa oli kaksi taidenäyttelyitä järjestävää museota, toivoivat kuvataiteilijat lisää pysyviä näyttelytiloja kaupunkiin. Paikallinen taide pääsi esiin myös julkisten tilojen taiteena, maalauksina ja veistoksina, sillä Keski-Suomessa järjestettiin useita teoskilpailuja.

Poimintoja näyttelyistä

Jyväskylän Taiteilijaseura ja keskisuomalaiset taiteilijat järjestivät aktiivisesti yhteis- ja yksityisnäyttelyitä Jyväskylässä ja muualla Keski-Suomessa, mutta myös pääkaupunkiseudulla ja muualla Suomessa. Esimerkiksi Helsingissä esillä olleeseen Nuorten näyttelyyn valittiin 1955 maalareista Helmer Selin, Erkki Heikkilä ja Erkki Santanen, graafikoista Olavi Viherlehto ja Antti Nieminen sekä kuvanveistäjistä Kain Tapper ja Heikki Häiväoja.

Nuorten näyttelyn hyvän palautteen perusteella taiteilijaseura ryhtyi suunnittelemaan Helsinkiin suurta nuorten keskisuomalaisten kuvataiteilijoiden yhteisnäyttelyä. Ajankohdaksi sovittiin kevät 1957 ja paikaksi Taidehalli. Näyttely rajattiin koskemaan Keski-Suomessa syntyneitä tai siellä työskenteleviä taiteilijoita. Useat nuorista taiteilijoista olivat kuitenkin jo muuttaneet pois, mutta heillä oli voimakas henkinen side synnyinseutuunsa. Näyttelytoimikuntaan valittiin Jyväskylässä olevista taiteilijoista Pauli Koskinen, Onni Kosonen, Olavi Viherlehto ja Helmer Selin sekä pääkaupunkiseudulla asuvista Heikki Häiväoja ja Erkki Heikkilä. Näyttely oli ensimmäinen keskisuomalaisten taiteilijoiden yhteisesiintyminen Helsingissä.

Näyttelyyn valittiin 26 taiteilijaa ja 180 teosta. Näyttely sai useilta pääkaupunkiseudun kriitikoilta poikkeuksellisen suopeaa palautetta, tosin kokonaisuutta pidettiin epätasaisena. Erityisesti esille nostettiin nuoret kuvanveistäjät Heikki Häiväoja, Pentti Papinaho, Kaisa Saikkonen ja Kain Tapper. Pauli Koskista pidettiin sovinnaisempana, mutta vankkaa ammattitaitoa osoittavana. Maalareissa havaittiin vapautunutta ja ajoittain rohkeaakin värien käyttöä. Erityishuomiota saivat osakseen Manu Forsblom, Erkki Heikkilä ja Helmer Selin, Jaakko Manninen, Vappu Heiska ja Onni Kosonen. Graafikoista eniten mielikuvitusta ja taitoa osoittivat kriitikoiden mukaan Simo Hannula, Viktor Kuusela, Olavi Viherlehto ja Olavi Ermala. Näyttelyn ”kunnianuorukaisina” kutsuttiin mukaan Hannes Autere, Yrjö Saarinen ja Urho Lehtinen, joiden teoksia oli usein alueen yhteisnäyttelyissä. Kriitikoista esimerkiksi Sakari Saarikivi piti vanhan konkarin, Hannes Autereen teoksia näyttelyn mielenkiintoisimpina. Näyttelyn tarkoituksena oli tuoda keskisuomalaisia taiteilijoita ”suuren yleisön” tietoisuuteen, ja siinä onnistuttiin. Näyttely oli Helsingin jälkeen esillä myös Jyväskylässä.

Kokemuksesta innostuneena Jyväskylän Taiteilijaseura järjesti seuraavan näyttelyn Helsingin Taidehalliin jo neljän vuoden kuluttua, 1961. Esillä oli noin 250 teosta 38 taiteilijalta. Uuden Suomen taidearvostelija Pekka Suhonen totesi näyttelystä, että ”se ei yleisluonteeltaan eroa muista vastaavista alueellista näyttelyistä. Taide ei ole regionaalista, taiteen kieli on kansainvälistynyt kaikkialla. Näyttely ei ole yhtenäinen, mutta se kertoo taiteellisen työn laajuudesta ja merkityksestä pääkaupungin ulkopuolella. Turku ja Tampere ovat taidekaupunkeja, ehkä Jyväskylä liittyy joukkoon, kun Keski-Suomen museo valmistuu.”  Paikallisessa lehdistössä keskustelua herätti varsinkin informalismi ja erityisesti Erkki Heikkilän ja Jaakko Mannisen teokset. Kysyttiin, mikä taiteessa on keskisuomalaista, onko keskisuomalaista taidetta enää kun vain ”jäljitellään ajan muotitaidetta”? Keskisuomalaisuus nousi keskustelun aiheeksi ehkä myös siksi, että vuonna 1960 perustettiin Keski-Suomen lääni.

Näyttelykonsepti oli sama kuin vuonna 1957 Taidehallin näyttelyssä. Mukana oli useiden jo Keski-Suomesta poismuuttaneiden taiteilijoiden teoksia sekä parin jo iäkkäämmän taiteilijan, Yrjö Saarisen ja Hannes Autereen, teoksia. Esille nousivat samat taiteilijanimet kuin neljä vuotta aikaisemmin. Maalareista uusina tekijöinä esiteltiin muun muassa Raimo Paavola, Veikko Koskinen ja Kaarina Katainen sekä graafikoista Frans Toikkanen. Grafiikkaa oli esillä niukasti, joten kysyttiin eikö Keski-Suomessa harrasteta grafiikkaa?

Kyllä grafiikkaa harrastettiin. Varteenotettavien graafikoiden joukkoon kuuluivat Viktor Kuusela, Olavi Viherlehto, Simo Hannula ja Frans Toikkanen sekä Vappu Heiska – tuohon aikaan myös piirtäjät luettiin kuuluvaksi taidegraafikoihin. Edistääkseen taidegrafiikan harrastusta jäsenistössä ja lisätäkseen yleisön kiinnostusta, Jyväskylän Taiteilijaseura järjesti Jyväskylä-aiheisen taidegrafiikkakilpailun 1957. Palkitut teokset olivat esillä seuran vuosinäyttelyssä 1958. Kilpailukutsussa todettiin, että mikäli löytyy sopiva sarja, tilaa seura 30 vedosta käytettäväksi lahjoina ja seuran edustustarkoituksiin. Kilpailussa Olavi Viherlehto sai puupiirroksistaan sekä ensimmäisen että toisen palkinnon. Innostaminen onnistui, sillä esimerkiksi 1964 ja 1965 taidegrafiikkaa ja piirustuksia pidettiin Jyväskylän taiteilijaseuran vuosinäyttelyn kiinnostavimpana antina. Vuonna 1964 Jyväskylän Taiteilijaseura järjesti ensimmäisen grafiikan kurssin. Opettajana oli Olavi Viherlehto ja kurssilla opeteltiin syväpainografiikan perusteita.

Nykytaide keskusteluttaa … aina

Jyväskylässä oli esillä myös ajankohtaista nykytaidetta, kuten keväällä 1962, jolloin Keski-Suomen museossa oli Heikki Häiväojan ja Ahti Lavosen yhteisnäyttely. Kyseessä oli molempien taiteilijoiden ensiesiintyminen Jyväskylässä. Näyttelyssä oli neljä Heikki Häiväojan Brasilian kansainvälisessä suurnäyttelyssä São Paulon Biennaalissa esillä ollutta veistosta sekä 23 Ahti Lavosen maalausta, joista seitsemän oli valittu saman vuoden Venetsian Biennaaliin yhdessä Kain Tapperin veistosten ja Esko Tirrosen maalausten kanssa. Abstrakteja, informalistista suuntausta edustaneita teoksia pidettiin vaikeasti ymmärrettävinä. Näyttely herätti runsaasti keskustelua paikallislehdissä. Lavosen maalauksia pidettiin ”askartelutaiteena” ja jopa ”maalaustaiteen rienaamisena”.

Kaupunginhallituksen asettama taidelautakunta ehdotti ostettavaksi näyttelystä Jyväskylän kaupungin kokoelmaan kaksi teosta: Ahti Lavosen Valkoinen maalaus ja Heikki Häiväojan Syöksyminen. Kaupunginhallitus ei hyväksynyt Lavosen teoksen ostamista. Nousi valtakunnan tason kohu: kumpi on pätevämpi tekemään teosostopäätöksiä kaupunginhallitus vai asiantuntijalautakunta? Teos oli tarkoitus sijoittaa Alvar Aallon suunnittelemaan juuri avattuun Keski-Suomen museoon. Lehtien palstoilla ja radiossa käyty mielipiteiden vaihto laajensi keskustelun koskemaan Keski-Suomessa laajemminkin asiantuntevan kuvataidekritiikin puuttumista.

Tapauksesta tuli mieleen vuosi 1955, jolloin Säynätsalon kunta ei halunnut lunastaa Alvar Aallon ranskalaiselta taiteilijalta, Fernand Légeriltä, tilaamaa teosta, mille hän oli varannut paikan suunnittelemaansa Säynätsalon kunnantaloon.

1950- ja 1960-lukujen taiteesta

Johannes Rantanen Jyväskylän yliopiston taidehistorian laitokselta arvioi keskisuomalaista kuvataidetta vuonna 1971. Hän totesi, että ”keskisuomalainen taide muuttui hitaasti ja jäyhästi ja yleisö suhtautui uusiin ilmiöihin varovaisesti. Radikaaleja taiteen uudistuspyrkimyksiä ei Keski-Suomessa ollut, sillä 1950- ja 1960 -lukujen tyylisuuntaukset, kuten informalismi eri muunnoksineen, lyyrinen abstrakti sommittelu ja konkretismi olivat yhä 1970-luvun alussa taiteilijoiden suosiossa.” Suomessa uusrealismi ja yhteiskunnallinen kantaaottavuus lisääntyivät taiteilijoiden keskuudessa 1960-luvun lopussa. Keski-Suomessakin oli siitä viitteitä, mutta taidesuuntauksia sovellettiin varsin sovinnaisesti. Esimerkiksi Onni Kososen Musta ruhtinas -maalauksen aihe vuodelta 1968 liitetään Martin Luther Kingin murhaan. Kantaaottavia teoksia maalasi 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa myös myös Kimmo Jylhä. Keski-Suomen taiteilijoiden keskuudessa ei ollut voimakasta ”antitaide” tai ”irti kehyksistä” -liikettä. Perinteisellä esittävällä taiteella oli myös kannattajansa. Keski-Suomessa myös pop-taide ja esinekoosteet olivat 1960-luvun lopun ilmiöitä.

Seija Heinänen  

Lähteet